Sain mahdollisuuden jalostuslainata ystäväni narttua, Klomppen Mirhaa eli Kettua. Suuret kiitokset Mirkalle tästä mahdollisuudesta. Urokseksi Ketulle valikoitui oma urokseni Säkä.

Säkä on 4,5v ikäinen kotilaumassamme, lapsiperheessä asuva lapinporokoirauros. Säkän kanssa on harrastettu paljon monenlaista ja se onkin harrastuksissa varsin aktiivinen ja innokas kaveri. Urokseksi Säkä on suhteellisen ohjaajapehmeä, jonka vuoksi sen kanssa ei ole kauheammin tarvinnut vääntää asioista. Ohjaajapehmeyden miinuspuolena on kisatilanteissa esiintuleva paineistuminen. Arjessa Säkä on aina ollut erittäin helppo koira ja on elellyt koko elämänsä kolmen-neljän uroksen laumassa. Vieraiden urosten kanssa en lapinporokoirauroksille tyypilliseen tapaan Säkää leikkimään päästäisi, mutta esim. remmilenkkeily vieraidenkin urosten kanssa onnistuu ongelmitta toisista välittämättä. Säkä on erittäin ahne ja ruoka toimii isona motivaattorina, mutta harrastuksissa Säkä palkkautuu namien lisäksi myös leikillä sekä sosiaalisella palkalla. Säkä on varma irtipidettävä, eikä ole ilmaissut riistaviettiä. Lapinporokoiraksi Säkä ei ole kovin haukkuherkkä, eikä räksytä turhanpäiten, mutta tarvittaessa myös ääni löytyy. Säkä on erittäin avoin ja ihmisrakas ja hakeutuu mielellään vieraidenkin ihmisten seuraan, jopa tuppautumiseen asti.

Säkä kisaa agilityssa maksien 3-luokassa, koiratanssin heelwork to musicissa voittajaluokassa sekä koiratanssin freestylessa avoimessa luokassa. Säkä on luonnetestattu 2v 3kk iässä kokonaispistein 170 +++. Säkän luonnetestivideo kommenttiraidan kera löytyy täältä. Näyttelyissä Säkä on pyörähtänyt kerran tuloksella EH. Säkä on käynyt myös 1,5v iässä läpäisemässä porokoirakerhon poronpaimennustestin.



Alla Ketun omistajan kirjoittamaa Ketusta:
"Kettu on 4-vuotias kotona syntynyt ja kasvanut lapinporokoiranarttu. Pääasiassa Kettu on toimittanut kotikoiran ja bordercollienjuoksuttajan virkaa, mutta agilityä ja nenälajeja on vähän muutamien temppujen rinnalla tapailtu. Kaikki yhdessä tekeminen viehättää Kettua suuresti ja autosta yritetään nykyään agilityhallin pihaan tultaessa aina livistää, vaikka muualla tämä asia on erinomaisesti hallussa. Arjessa Kettu on varsin vaivaton ja hyvin kuuliainen koira, vaikka citykanit, rusakot ja muut saaliseläimet kiinnostaisivatkin. Palkkana Ketulle toimivat erinomaisesti niin kehut kuin namitkin ja porokoiraonkikin on ruvennut kiinnostamaan, kun sitä ihan viime aikoina on koiralle agilityhallilla esitelty. Kettu on makuuni hieman turhan äänekäs tapaus ja lisäksi pidän itse hieman Kettua ihmissosiaalisemmista koirista. Koirasosiaalisuuden osalta Kettu on puolestaan lapinporokoiranartuksi oikeinkin sosiaalinen, vaikka ei mikään lapanen lauman sisällä olekaan.

Ketulla on ainokaisesta näyttelystään nuorten luokasta EH ja hieman luisua lantiota lukuunottamatta Kettu on rakenteeltaan varsin korrekti. Kettu kulkee sileällä varsin kovaa ja tarvittaessa hyppää sujuvasti korkeammallekin. Luonnettaan Kettu kävi testaamassa kypsässä liki neljän vuoden iässä ja pääsi tässä yhteydessä yllättämään emännän puolustushalullaan ja terävyydellään. Näitä taipumuksia selvästi löytyy, mutta ihan pienestä vinkistä aggressio ei pintaan nouse, kun ei se arjessa ole ikinä merkittävästi näkynyt toisin kuin talouden toisella terävyydeltään suureksi arvioidulla koiralla tapasi välillä tapahtua. Muuten Kettu on ja oli myös luonnetestin valossa riittävän toimintakyvyn omaava vilkas (lt: -1a häiritsevän vilkas) ja vauhdikas tyyppi, jota eivät elämän vastoinkäymiset liiaksi jää painamaan. Kovien äänien kanssa Ketulla ei koskaan ole ollut ongelmia.

Koska minulla itselläni ei ole nyt mahdollisuutta pennuttaa Kettua ja toisaalta koska uroksena Säkä oli minulle mieluisa vaihtoehto päädyin tarjoamaan Kettua Iltahämyn kenneliin jalostuslainaan. Nartun omistajana uskon pariskunnan parhaimmillaan täydentävän toisiaan ominaisuuksien puolesta varsin erinomaisesti."

Ketun luonnetestivideo kommenttiraidan kera löytyy täältä.



Terveys

Säkä
HD A/A
ED 0/0
Selkä SP0, LTV0
Polvet 0/0 (vanhentunut tulos)
Silmät PHTVL/PHPV aste 1 (tark. 11/19)
prcd-pra kantaja
Pompen terve
DM terve
CMR3 terve
MyDogDNA-profiili
Kettu
HD A/A
ED 0/0
Selkä VA0, LTV0
Polvet 0/0
Sydän ei sivuääntä
Silmät terveet (tark.12/19)
Olat kuvattu epävirallisesti terveeksi
prcd-pra terve
Pompen terve
CMR3 kantaja
MyDogDNA-profiili

Polvet Säkältä on tutkittu 1,5v iässä tuloksella 0/0, eikä uusintatarkkia ole polvien suhteen tehty. Silmissä Säkällä on phtvl/phpv aste 1. Tämä muutos ei haittaa koiraa itseään. Säkä on prcd-pra kantaja, mutta koska Kettu on prcd-pra:n suhteen geenitestattu terveeksi voivat pennut olla korkeintaan kantajia. Kettu puolestaan on retinopatian suhteen kantaja, mutta Säkä tutkittu sen osalta terveeksi.

Säkän ja Ketun yhdistelmä koiranetissä

Yhdistelmältä toivon aktiivisia ja ohjaajasta kiinnostuneita koiria niin harrastuksiin kuin muuhun aktiiviseen elämään. Pennuista olisi oletettavissa väriltään mustia ja parkkeja merkein, sekä ilman merkkejä.

Yhdistelmä on Lappalaiskoirat ry:n jalostustoimikunnan hyväksymä.






Kuvien luvaton kopiointi ehdottamasti kielletty
© Saara Lehtiniemi